sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Keikkandeerusta!

Tänä viikonloppuna Jatsitar kokosi rivistönsä soittaakseen mielenvikast' jatsindeerusta. No, okei, ei me ehkä ihan niin syvissä vesissä liikuttu, kyse oli kuitenkin taustajatsista... No, jatsi kuin jatsi!
Perjantaina Ellin saavuttua syksyiseen Ouluun suuntasimme illaksi koululle treenaamaan. Yllätykseksemme huomasimme että meiltähän löytyy jo monta setillistä musiikkia. Tilanne oli siis hallinnassa seuraavan päivän keikkaa varten erinomaisesti, joten suuntasimme pyörien eturenkaat kohti Oulun keskustaa ja annoimme vatsojemme näyttää tietä.(Taas vaihteeksi) Päädyimme jälleennäkemisemme kunniaksi nautiskelemaan tasokkaan perjantai-illallisen(ja tällä kertaa kyseessähän ei ollut mikään mäkkäri). Vielä illalla paistelimme vuoden ensimmäiset joulutortut ja näin viikonloppu oli avattu!

PUM. Backstage. Mutta ei sentään hirvenpäätä seinässä...:D

Kuva kertoo kaiken oleellisen. Jatsitarhan ei ole vielä saavuttanut urallansa hartwall-areenan tasoisia järjestelyjä, vaan vastassa on usein mitä mielenkiintoisimpia keikkapaikkoja.  No, harvalla taustajazz-yhtyeellä edes on omaa backstagea keittiön lisäksi, joten olimme erittäin tyytyväisiä.

Backstagen palveluihin kuuluivat myös vuosikerta Aku Ankat.

Emmekä ole kertoneet vielä palkkiostamme! Illan teemanahan oli ystävänpalvelus Ailin entiselle  kämppikselle ja.. historiallinen tapahtuma Jatsittaren keikkahistoriassa. Nimittäin nyt olemme tehneet sen, minkä jokainen muusikko joutuu/pääsee uransa aikana edes kerran tekemään.

Salmaripullo, illan palkka.

Ja kuuluihan meille myös kolmen ruokalajin illallinen ja määrittelemättömät ruokaviinit, jotka tosin tarjottiin vesilaseista.

Ollakko vai eikö olla, vesilasi?

Backstagen pääsimme jakamaan loppuillasta myös teekkaritorvien kanssa. Ja siitähän se ilo vasta syntyikin. Elli sai kokeilla alttofonia ja lunasti heti paikan itselleen teekkaritorvien riveissä, näyteltyään laajaa osaamistaan(Ellin repertuaariin kuuluu C-duuriasteikko). Meidät meinattiin myös pestata solisteiksi kappaleeseen Metsäkukkia. Emme kuitenkaan millään ehtineet vetämään duettoa tanssin lomasta.Taisivat teekkaritorvetkin löytää Jatsittaren(Uusi teemalaulummehan on nykyään "Jatsitar, kuule käskyniiii"). Torvisektio ilmaisi myös kiinnostuksensa Duomme taustajäseniksi liittymisestä, nimikin jo osastolle keksittiin: Rattopojat. Ellin ääni sai jälleen hyväksyvää palautetta, kun saksofonisti kertoi suoraan sydämestään kuinka lauluääni oli paljon komeampi kuin laulajan silmälasit. Itsevarmuutemme artistina nousee suorastaan kohisten näiden ylistävien palautteiden ansiosta!

Ilta oli mahtava ja keikkamme sai myös oikeasti erittäin hyvää palautetta. Tulevat kirjastotädit ja -sedät tuntuivat viihtyvän seurassamme. Huomasimme duomme yhteispelin myös keikkatilanteessa kehittyneen. Mahtavaa! Ilta oli meidän osaltamme myös erittäin onnistunut, saimme tanssia sydämemme kyllyydestä niin keikapaikalla kuin jatkoillakin.
Jatsitar vuokrabussissa matkalla jatkopaikalle!
Keikkapalkkioomme kuuluivat myös IT-tukihenkilö Jennin(Ailin ex-kämppis) tarjoamat uudistukset blogiamme varten. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi ja nouseeko blogi valtakunnallisien listojen kärkisijoille!

Täten julistamme viikonlopun päättyneeksi ja tiemme eroavat jälleen. Nyt kohti alkavaa viikkoa ja treeniluokkia. Toivottavasti seuraavalla kerralla Aili suuntaa kohti Keski-Pohjanmaan sydäntä, eli Kokkolaa! Tapaamisiin!

-Jatsisiskot