keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Ruokablogi. ♥

Moromorjenttes!

Koska miehistä ei ole juuri kirjoitettavaa, kirjoitamme sitten siitä toisesta lempiaiheestaamme. Tuskin on vaikea arvata mistä kirjoitetaan. Ahkerimmat instagram-seuraajamme ovatkin jo saaneet huomata, että viihdymme aika usein ruuan äärellä. Tämän kirjoituksen aiheeksi valikoituivat erilaiset aamiaiskokemuksemme lähiviikkoina.

Niinkun muillakin elämän osa-alueilla, ruokailukin aloitetaan huipulta. Vierailimme ensimmäiseksi siis Hotelli Kämpin kuuluisalla aamiaisbuffetilla, joka usein yhdistetään kermaisiin tunnelmiin. ;)
Eräänä kirpeänä keskiviikkoaamuna Jatsitar tapasi Helsingin rautatieasemalla unihiekat vielä silmäkulmissa ja suuntasi askeleensa kohti Esplanadia. Halusimme varmistaa, että ruokailuun oli riittävästi aikaa, joten pöytävaraus oli laitettu alkamaan klo. 8:30. Tämä tarkoittaa, että herätys oli muusikoille erittäin epätavalliseen aikaan, eli kuusi reikäleipä. Ja vaikka kohteena olikin tasokas ravintola, kaikki aika heräämisen ja pöytävarauksen välillä ei ollut pelkkkää kaunistautumista, vaan molemmilla Jatsisiskoilla siirtyminen kohteeseen otti oman aikansa. Uskoimme kuitenkin kokemuksen olevan herätyksen väärti.

Väärti vai mitä!?




Aili nauttii. ♥
Buffetaamiainen maksoi n. 30€, johon sisältyi kaikki mahdollinen, mm. henkilökohtaisesti valmistettu munakas, jota emme edes jaksaneet syödä.:D Hyvä syy mennä uudestaan ja aloitaa sillä kertaa suoraan munakkaasta! Parasta tässä kokemuksessa kuitenkin oli asiakaspalvelu. Meidät huomioitiin erittäin lämpimästi ja henkilökunta huolehti mm. kahvitilanteestamme koko ruokailun ajan tuomalla tuoretta kahvia termoskannussa, kun tarpeellista. Koimme olomme tervetulleiksi opiskelijastatuksesta huolimatta. Selkeästikkin tämä kermahakuisuus on tuottanut tulosta ulkoiseen olemuksemme suhteen! Ultimaattinen testi läpäisty hyväksytysti!

Tyytyväinen tuoreen kahvin kuluttaja.


Kaiken kaikkiaan olimme ruokailun jälkeen hyvällä mielellä ja tyytyväisiä kokemuksesta. Voimme suositella!

Eikä ehtinyt kulua kahta viikkoa, kun Jatsittaren sosiaalisen ruokailun mahaa alkoi jälleen kurnia. Oli siis aika sopia aamupalatreffit! Tällä kertaa päätimme kokeilla jotain erilaista! (puolet halvempaa). Kohteeksi valikoitui Aleksanterinkadulla sijaitseva Paulig Kulma. Löydätte paikalle terassilla nököttävän valtavan pinkin kahvipannun perusteella. Tämä aamiainen ei ollut perinteinen buffet, vaan ruokailija sai itse koota laadukkaista vaihtoehdoista haluamansa kokonaisuuden. 14 euron perushintaan sisältyi aamukahvit, croinssant hillolla ja kaksi vapaavalintaista erikoisherkkua. Alla näette meidän valintamme!

Mustana vai maidolla? Osaatteko sanoa, kumpi aamiainen on kumman?



Vastaus on löydettävissä tästä postauksesta!

Meidän vapaastivalittaviksi herkuiksi päätyivät kasvismunakkaat, avokadoleipä sekä Chia-vanukas mangososeella ja marjoilla. Vaikka yllä olevat aamiaiset juuri tänä aamuna mahaan vedeltiin, niin kyllä kuvat saavat veden kielelle! 14 euron hintaan tämä oli erittäin pätevä vaihtoehto, vaikka olisimmekin lisänneet tuoremehun automaattisesti aamaiseen kuuluvaksi. Ruoka oli todella maistuvaa ja laadukkaan oloista, valitettavasti paikanpäällä valmistetusta toisesta munakkaasta löytyi muutama hius. Tarjoilija kuitenkin otti rakentavasta kritiikistä kopin ja Jatsittarelle ilmestyi pöytään suussasulava pala raakakakkua. Tilanne oli hienosti hoidettu ja palvelu muutenkin huomaavaista. MUTTA. Mikä ihme meitä vaivaa, kakku jäi nimittäin puoliksi pöydälle, vaikka sitä kaksin söimme! Pieni, mitätön palanen kukisti meidät, emme uskoneet tämän päivän koskaan koittavan! Ilmeisesti sokerilakosta on ollut jotain hyötyä.

Valtava pala jäi lautaselle! Jatsitar häpeää.


Muutenkin loppupäivä on sujunut kivasti yhdessä Helsingissä seikkaillen. Ihan vain lähdimme katsomaan Ellille uutta keikkapaitaa, mutta pian huomasimme olevamme uudet mekot päällä sovituskopeissa, vaikka Aili oli lujasti ilmaissut, ettei uusille vaatteille ollut tarvetta. Ailin ostama uusi timanttimekko (Elli suositteli!) ei kuitenkaan mene hukkaan, koska Jatsittaren seuraava kohtaaminen (ja keikka) on tänä viikonloppuna. Siitä lisää myöhemmin. Koska molemmilta Jatsisiskoilta löytyy nyt myös timanttimekko, pikkujoulut suorastaan huutavat itseään järjestettäviksi. Se on siis se päivä, kun Jatsitar istuu kotisohvalla syömässä herkkuja timanttimekoissa, eli paras mahdollinen päivä! Toivottavasti se koittaa pian, palataan siis asiaan!

T: Tiimi Bling-bling(kuvamateriaalia sitten pikkujouluista!)