lauantai 9. maaliskuuta 2019

Summa summarum: Ystävänpäivästä naistenpäivään

Helou!

Hehe, taas on vähän aikaa viime kirjoituksesta vierähtänyt, mutta eihän tää Jatsittaren blogi oliskaan, jos päivityksiä tulisi luvatun säännöllisesti.:D Lähdetäänpäs sitten listaamaan tapahtumia viime kuukausilta.

Tammikuun päivityksessä kävimme läpi vuoden ensimmäistä keikkaa ja luonnollisesti tahti jatkui samana: helmikuun keikka oli ystävänpäivänä.

Palaveerasimme keikan suuntamerkkejä.
Ammattimuusikoiden tapaan Jatsitarhan pitäytyy poliittisesti korrektina yhtyeenä, ottamatta päivän politiikkaan kantaa.(Mitä nyt taiteilijoiden asiat kiinnostaa.
) Pääsimme kuitenkin helmikuun keikan myötä kostuttamaan korkkareidemme kärkiä poliittiseen soppaan.
Keikkapaikkana oli yhden politiikan haaran puoluetoimisto ja yleisössä jopa ministeri! Olimme vastuussa illan musiikillisesta tunnelmasta, jonka seurauksena ministerinkin puhelimelle tallentui Jatsittaren taidonnäytteitä (MUSIIKKIA).

Ajateltiin kokeilla jotain uutta!
Kalenteri kääntyi maaliskuulle ja oli aika lähteä suunnittelemaan maaliskuun keikkaa. Tämä tehtiin pitkän kaavan mukaan ja lähdimmekin Ailin kotikonnuille Karjalaan(tausta-ajatuksena äitien tekemä ruoka) matkaeväinämme muun muassa edellisen keikan keikkapalkkiot (saatiin me kyllä vähän muutakin tietty).

Suklaasydämiä naistenpäivänä.
Junaan tullessa huomasimme, että molemmat olivat vahingossa pukeneet päälleen tiimipaidat!
Aamu Rautjärvellä alkoi, kuinkas muutenkaan, kuin Muistojen bulevardi -radio-ohjelman parissa. Hyvin olemme myös saaneet suunniteltua tulevaa keikkaa. Maalla herätään, kun käkikello kukkuu aamua ja sillon saadaan hyvin hommia tehtyä. 

Äidin palvelu ei pettänyt tälläkään kertaa.
Täällä me nyt siis ollaan ja suunnitellaan ja hyvältä vaikuttaa. Seuraava keikka onkin maaliskuun lopulla ja suuntautuu Jyväskylän seutuville. Meillä viikonloppu jatkuu saunan ja brittiläisen murhamysteerin parissa, koska sehän kuuluu Ailin viikonloppuun ja Ellillä ei ole muuta vaihtoehtoa.:D

Rentouttavaa lauantai-iltaa, oikei tul suu hyvämakuseks ko sai haastella tei kanssais! Nyt myö männää viikolopu viettoo.