tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vau mikä viikko osa 2!

Heissulivei!

Näin se pääsiäislomakin on taakse jäänyttä luksusta, ja kevät puskee eteenpäin valtavalla tahdonvoimallaan. Ei se mitään, kevät(ja tuleva kesä) on hyvä! Juuri eilen haaveilimme kesän luontaiseduista: lämpimistä ja valoisista öistä jotka aivan kutsuvat seikkailuun, lomasta, yöuinneista, helteestä ja auringosta, auringosta, auringosta! Sanokaa mitä sanotte, mutta ainakin Jatsittarella on jo täysi kesän odottelu päällä... Täytyy tosin myöntää nekin tosiasiat, että koulua ON vielä jäljellä, ja ainakin Ellillä kummitelee vielä muutama kirjoittamaton essee takaraivossa. Mutta onneksi kirjoitamme blogiamme aina näin takautuvassa tahdissa, joten tulevista tuskateluista ei tällä hetkellä vielä tarvi puhua sen enempää!

Puhutaan sitten siis viime viikosta. Kuten edellisessä blogitekstissämme mainitsimme, olimme mukana Oulun musiikkijuhlien Jesus Christ Superstar in consert -produktiossa. Musikaali esitettiin pääsiäisviikon keskiviikkona ja torstaina vajaan 200 henkilön yhteistyön ja panostuksen(Kuoro, lauluyhtye, tanssijat, sinfoniaorkesteri, solistit, äänentoisto, valot, valmennus, ohjaus) tuloksena. Viikon läpimenojen ja orkesteriharjoitusten aikana meillekkin oli syntynyt sen verran voimakas kiintymyssuhde kyseiseen musikaaliin, että torstain esityksen viimeiset sävelet nostivat molempien niskakarvat pystyyn ja pientä kyynelen tapaista asiaa silmänurkkaan. Upea kokemus! Päällimmäisiksi muistoiksi jäivät hyvä yhteishenki(heitettiin aina huulta takarivin miesäänten kanssa) ja kaikki syödyt sokeripalat(kuoronjohtaja SANO että täytyy pitää huolta verensokerista, esim syömällä sokeripaloja. Käytiin pummaamassa ensimmäiset baaritiskiltä, jossa mukava baarimikko tarjoili tytöille "suut makiaks!"<3).


Lava ennen kenraalia.

Solisteina toimivat Saara Aalto, Hannu Lepola, Sami Hintsanen(Ailin isän lemppari!), Tuukka Haapaniemi, Anssi Valikainen ja Marzi Nyman, joka toimi(yllätys,yllätys) myös kitaristina. Kaikki vetivät roolinsa upeasti ja uskottavasti, varsinkin Pilatuksena toiminut Anssi Valikainen, joka sai vähintäänkin kaikkien kuorotyttöjen sydämet sekaisin loistavalla tulkinnallaanja karismallaan(trust us, we saw it all). Enskarijatkoilla ja loppujatkoilla(haha, eihän muita ollutkaan!) pääsimme mekin juttelemaan sympaattisten solistien kanssa. Mukavia olivat kaikki! Tätä kautta päästään takaisin tähän Jatsittaren aihepiirin, sillä teoksen rumpalina toimi(kas vain!) Jaska Lukkarinen, jonka kanssa Aili tutustui enskarijatkoilla. Saatin me sitten torstaina kaverikuvakin!

Jatsitar-Lukkarinen trio
Jos haluatte katsoa lisää kuvamateriaalia, ihan yleisilmeestä eikä pelkästään meistä, kuvia kenraalista löytyy Täältä!  Nyt ovatkin sitten suuremmat produktiot hetkellisesti purkissa. Toukokuussa Ellin voi kumminkin bongata hullulaan(osuvaa?) sijoittuvasta teoksesta Loony Bin, jota Oamkin Pop/jazzopettajaopiskelijat parhaillaan työstävät yhteistyössä tanssinopettajaopiskelijoiden(pitkiä sanoja!) kanssa. Ei tästä kuitenkaan nyt enempää jaarittelua.:) Viime viikosta saadulla energialla eteenpäin!
Hyvää viikon alkua kaikille, kesää kohti mennään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti