lauantai 6. lokakuuta 2018

Kermapäivitys:

Jatsisiskoilla oli perjantai-illalle suuria ja kauan hiottuja suunnitelmia. Musiikkitalon HKOn  uudella "Kohtaamisia" -klubilla debytoivat UMO-ensemble solistinaan Annimaria Rinne. Toisin sanoen lupaava ilta edessä! Tarkoitus oli lähteä nauttimaan Jazzista rankan viikon jälkeen täydessä tällingissä. Olimme haaveilleet tietyistä mekoista ja pallokuosiehdotuskin oli heitetty ilmoille. Suomen syksy päätti kuitenkin toisin ja tervehti aamusta lähtien rankkasateella. Illalla olisikin ollut mahdollista lähteä liikkeelle pikkukengissä, mutta toinen sankarittaremme oli aloittanut päivänsä jo aamuvarhaisella, kumisaappaat jalassa. Perus Jatsitar, tarkoitus mennä korkkareissa ja sitten jalkaan päätyvätkin kumpparit! Aili joutui(pääsi) pynttäytymään molempien edestä.

Murheenkryynit.

Keikka alkoi, mutta yleisössä istui vain puolet duon jäsenistä, sillä Ellin treffit anopin kanssa venyivät viinipullollisen ääressä yli settilistan. Keikan loputtua Jatsittaret tapasivat aulassa ja päätyivät sattumalta erittäin kermaiseen paikkaan jossa siideri maksaa 11,50 € ja tunnelma on täynnä pikkutakkeja ja ilmanalaa rikastuttaa lupaus suurista seteleistä. Mehän siis sovimme sekaan kuin nenä päähän, Elli kumppareissaan ja Aili timanttipaidassaan(kts kuva)!


Lasin koko hämää, älkää siis huolehtiko. Kyseessä on täysin tavallinen tuoppi.

Paikan virallinen nimihän on siis St. Urho, elikkäs jos muistatte Jatsittaren tietyn kesäseikkailun, niin tiedätte, että meillä on jo suhteet omistajaan.

Paikan omistaja.

jahas, korvanappiini juuri saaman tiedon mukaan kyseistä seikkailua ei olekkaan raportoitu teille, joten tässä se tiivistetysti.

Hehkuvan kuuma kesäpäivä täynnä lupausta tulevasta.
Kaksi kesäneitoa parhaimmillaan, ykköset yllä ja kukat hiuksissa.
Intensiivisen keikan jälkeen nämä kaksi neitosta päätyivät huuhtomaan
päivän hekuman iholtaan…


Ailin sukusaunaan, jossa itse U.K. Kekkonen on hikoillut pois maailman raadollisuuden.

“Mainion savusaunan jälkeen päätettiin yhteisesti että savusaunaa ei saa Maijalasta hävittää. Tämä talon naisille tiedoksi ja noudatettavaksi.”

Ote Ailin suvun perintökalleudesta (vieraskirjasta)

Elikkä siis, ihan oikeutetusti oltiin kerman seassa uiskentelemassa(kumppareissa).
Myös pöydässämme tuli istua ehtaan kermaan kuuluva vaikuttaja. Aili oli pikaisesti keikan jälkeen saanut koordinaatit ja vinkit kermaiseen yhteisöön. Tilasimme yhdet(ei opiskelijabudjetille, kysyttiin kyllä alennusta!) jonka jälkeen tieto vaikuttajan ohareista saapui puhelimeen. Kerma esittää vaikeasti tavoiteltavaa! Pahoittelu kuitenkin hoidettiin eleganttiin tapaan, joten emme ole loukkaantuneita. Sen sijaan valmistaudumme uuteen tarjottuun elämykseen jatsin parissa.(What to wear, what to wear!?!?!) Kerma ei osaa aavistaakkaan, että heidän joukossaan on vasikka, joka johdattaa meidät vielä(hitaasti mutta varmasti varmasti) ydinpiiriin!

Sittenkin ilta kaksistaan (eli parasta!)
Jatkoa jälleen luvassa, lähestymme kohdetta!

T: Jatsitar, tosi tarkoituksella kuohukermaa etsimässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti