lauantai 16. helmikuuta 2013

Ensin työ ja sitten huvi

Voi miten paljon onkaan tapahtunut sitten viime päivityksen!

Torniosta kävimme todellakin hakemassa inspiraatiota treenaamiseen ja sitä todella saimmekin. Reissulta palatessamme pyysimme Oululaista musiikkivaikuttajaa (Ailin äidin serkkua) kuuntelemaan meidän treenejä ja kertomaan mielipiteensä. Paljon löytyi korjausehdotuksia, mutta palaute tuli hyvässä hengessä! Sovimme hänen kanssaan, että treenaamme muutamat biisit kuntoon ja hän järjestää meille keikan. Tavallaan Jatsittarella on nyt siis manageri/tsemppaaja. Maistiaisia harjoitelluista biiseistä lupaamme linkata jutun loppuun. Tässähän ei suinkaan ole vielä kaikki mitä Jatsittarelle on kerennyt taas tapahtumaan.

Ensimmäinen keikka on nimittäin sovittu !!!!!!! JIIHAAA. Se tehdään tosin vahvistetulla miehityksellä tai pitäisikö kirjoittaa miehellä, koska mukanamme soittaa basisti Ilari :) ! Taustajazz keikka on luvassa, mutta siitä on meidän hyvä aloittaa menestyksekäs uramme. Myös muut tahot ovat huomanneet meidän loistavan duon ja olleet meistä kiinnostuneita: meistä tehtiin nimittäin haastattelu ! (Pitänee ehkä mainita, että haastattelun tekijä oli meidän koulukaverimme journalistiselta puolelta.) Haastattelu oli virallinen ja se suoritettiin meidän koulun ruokalassa. Pistetäänpä siitäkin sitten linkkiä tulemaan kunhan haastattelu julkaistaan.

Tällaisia kuulumisia siis työrintamalla. Kyllä me silti ollaan ehditty pitämään hauskaakin. Onhan tärkeää pitää hyvä meininki yllä ja tutustua Oulun tarjoamiin keikkapaikkoihin. Kävimme taas siellä tutussa ja turvallisessa Hobitin kolossa (Jumprussa) soittamassa ikivihreitä. Paikka on kyllä maaginen. Aina jostain paikalle ilmestyy yli-innokkaita soittajia, jotka haluavat väkisin soittaa omia pravuureitaan. Kärsivällisesti odotimme taas vuoroamme ja lopulta myös me pääsimme pianon äärelle musisoimaan. Meininki oli jälleen loistava! Taustallemme saimme mahtavan kuoron muista illanviettäjistä ja Ellikin pääsi laulamaan duettoja muutaman kivan herran kanssa. Muutama jäi niin hyvin mieleen, että heistä on kerrottava teillekkin. Saimme nimittäin hyviä palkkoja näiltä herroilta. Duettoja laulanut taiteilija piti Ailin soitosta ja halusi antaa muusikolle palkkion: herra kaivoi takintaskustaan itse valamansa tinasotilaan! Voiko enää hienompaa palkkaa saada?! Sotilaasta tulee meidän uusi logo ja tunnus :D ! Kaksi herramiestä (toinen oli sukua Eino Leinolle ja oli rikas sukellusopettaja/joogastudion omistaja ja toinen oli hänen palkkaamansa arkkitehti) huomasivat myös meidän lumoavan esiintymisemme ja halusivat myöskin kiittää meitä. Kohteliaaste he kysyivät saisivatko he tarjota meille jotain, annoimme luvan. Seuraavaksi tiskillä ollessamme herran tilaus kuului näin: " pullo shamppanjaa sekä yksi pullo punaviiniä" Toppuuttelimme hieman tilausta ja tyydyimme lasillisiin.

Tällä kertaa palkkana oli siis hyvä mieli sekä runonlausuntaa shamppanjan siivittämänä. Ei huono ammatinvalinta tämä muusikkous ;)
-Jatsitar


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti