lauantai 12. lokakuuta 2013

Jatsittaren kokoontumisajot

Heipparallallei!!

Jatsittaren kokoontumiajot ovat täällä taas! Syksyn ensimmäinen treenipäivä on saatettu onnistuneesti päätökseen, wuhuu!! Kuten kaikki isot starat, mekin pidämme treeniputkia luovuuden maksimoimiseksi. Treeniohjelmaan kuuluu tietysti luovuuden vapauttamista(rentoutumishetket kahviloissa) ja improvisaatiokyvyn huippuun hiomista(mm. kyky vallata tanssilattia). Tää nyt kuulostaa siltä että me ollaan taas alotettu koko homma pelkällä syömisellä ja loikoilemisella, mutta SE EI PIDÄ PAIKKAANSA! Tänään on ollut tiukan treeniputken ensimmäinen ja erittäin onnistunut päivä.

Neidit valmiina!
Ellihän tuli siis viettämään syysloman alkua Ailin luokse ja täälä sitä nyt ollaan. Tarkoituksena olisi treenata Jatsittarelle uutta ohjelmistoa keikkaa varten ja lämmitellä vanhaa. Alku on ainakin lähtenyt liikkeelle erittäin lupaavasti. Tänä aamuna kello herätti Jatsittaret 6:45(!!!) ja puolen tunnin virkistävän pyöräilyn päätteeksi tytöt olivatkin jo kahdeksalta nauttimassa aamupuuroa koulun ruokalaSa(näin oululaisittain, Oulusa ko ollaan). Ailin tuntien jälkeen valloitimme tutun ja turvallisen treeniluokan nostalgisissa tunnelmissa ja kartoittelimme tilannetta. Yllätyimme itsekkin kuinka hyvin yhteistyö sujui pitkän tauon jälkeen. Ehkä tauko teki tehtävänsä ja molemmat ovat kehittyneet.



(huomatkaa videon loppupuolella Ellin smooth poistuminen kuvasta. Ja muutamat kieroon katsomiset. Kannattaa videoida omaa tekemistä niin selviää kumman maneerit ovat silmäänpistävämpiä :D)

Treenien jälkeen lähdimme siirtymään kohti Ailin kämppää. Matka käy erinomaisesta hyötyliikunnasta, sillä matkaa koulusta Ailin elämän kattohuoneistoon(3. kerros, yksiö) kertyy noin 10 kilomertiä/suunta. Uskomme vakaasti, että ensi keväänä Ailin on uusittava vaatekaappinsa sisältö kaikkien varmasti tippuneiden kilojen vuoksi. Onneksi me omaamme tämän tasapainottamisen kyvyn elämän kaikilla osa-alueilla, kuten tänään huomasimme päivän herkkusaldosta(munkit, irtokarkit sekä croissantit). Kohti elämänmuutosta pikkuhiljaa, sillä kaikkihan tietävät että liian nopeasti laihduttaminen on epäterveellistä...

Urheilemassa ostosten kanssa. Naiset...
Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan, onneksi vielä on monta päivää jatsittaren yhteiseloa jäljellä! Eiköhän siitä vielä teillekkin tulla raportoimaan. :) Huomenna on ohjelmassa ainakin myöhäisempi aamu kuin tänään! Lisäksi duon yhteishengen vahvistaminen taitaa olla päivän teema, sitä kun ei ystävykset tee koskaan liikaa. See you later, alligator!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti